Ajankohtaista

Länsimetro aukesi vihdoin – ALD Yksityisleasingista jäi Johannalle ja Pasille hyvät muistot

ALD Automotive järjesti keväällä kisan, jonka kahdelle voittajalle tarjottiin ALD Yksityisleasingautot käyttöön siihen asti, kunnes Länsimetro on käytössä. Nyt metron auettua kisan voittajat Johanna ja Pasi luovuttivat autot takaisin ja saivat loppuvuodeksi HSL:n seutuliput käyttöönsä.

Pasi oli tyytyväinen Fordin varusteluun

ALD Yksityisleasingauto helpotti Pasin ja koko perheen elämää. Paitsi että autolla perhe pääsi helposti paikasta toiseen, sillä sai kuljetettua kätevästi myös pojan BMX-pyörän.

– Kyllähän se on kiva ajaa, kun on uusi auto alla. Eniten kyllä yllätti, kuinka ketterä iso Ford S-Max on kaupunkiajossakin, Pasi kertoo.

Autossa erityisen hyvänä Pasi on pitänyt sitä, että auto kuluttaa vähän polttoainetta.

– Kun bensat jää itselle maksettavaksi, on mukavaa, ettei auto kuluta paljoa, Pasi sanoo.

Myös auton varustelu peruutustutkineen miellytti. Länsimetron kyytiin Pasi aikoo lähteä lähiviikkoina lasten kanssa.

Johanna muistaa viime kesän Jeep-kesänä

Syksyllä Johannan autoilu on ollut pitkälti työmatkapainotteista.

– Auto helpotti elämää valtavasti. Erityisesti se helpotti työmatkoja, joihin meni autolla puolisen tuntia, kun julkisella pahimmillaan saattoi kulua jopa kaksi tuntia.

Erityisesti ALD Yksityisleasingissa miellytti helppous ja se, että hintaan sisältyi kaikki huolloista vakuutuksiin.

– Kun marraskuun alussa alkoivat pakkaskelit, varasin renkaidenvaihdon ALD:n kautta. Vaihto sujui todella helposti. Ajoin paikalle, annoin avaimet ja 15 minuutin kuluttua lähdin jo pois, kertoo Johanna.

ALD Yksityisleasingista jäi Johannalle hyvät muistot. Johanna tulee muistamaan kesän 2017 siitä, että Jeep oli mukana. Länsimetron kyytiin espoolainen Johanna hyppäsi heti ensimmäisenä liikennöintipäivänä lauantaina 18.11.2017.

Johanna aikoo todennäköisesti jatkaa ALD Yksityisleasingin asiakkaana.

– Nyt kun on päässyt autoilun makuun, niin olen huomannut, kuinka paljon se helpottaa elämää. ALD Yksityisleasingissa hyvää on se, että hintaan sisältyy kaikki huolloista vakuutuksiin. Parasta autoilussa oli vapauden tunne, kun ei ollut kiinni junien tai bussien aikatauluissa, Johanna toteaa.

← Takaisin